Mervillä on pitkä historia laulukilpailuista.
Ensimmäiset kilpailut hän kävi läpi vuonna 2003 osallistuttuaan Saarenmaan Valssi laulukilpailuun Virossa, jonka finaali televisioitiin Viron kanaville.
Toinen meriitti oli Suomen Tähti osakilpailu, edeten semifinaaliin asti.
Seuraavat kilpailut tuottivat jo enemmän näkyvyyttä ja ne ylsivät aina finaaliin asti.
Tangomarkkinat 2006, 2007, 2009 ja 2011.
Joka vuodesta jäi kokemuksia suorassa tv-lähetyksessä toimimisesta.
Pohjakoulutuksena Mervillä on psykiatrisen sairaanhoitajan ja musiikkiterapeutin pätevyydet.
Lisäksi liuta näyttelijätyönopintoja ja kokemusta teatterilavalla esiintymisestä sekä tv-sarjassa työskentelystä.
Ujosta, epävarmasta jännittäjästä kasvoi vuosien kuluessa isojen lavojen valloittaja ja tästä syystä Mervi haluaa auttaa muitakin etenemään omalla sarallaan, aina huipulle asti.
"Suurimmat esteet ihminen rakentaa itse itselleen" hän toteaa. Näitä esteitä esiintymisvalmennuksessa pyritään rikkomaan yhdessä alan ammattilaisten kanssa.
Esiintymisvalmennus keskittyy lähinnä oman pelko- ja jännitystilojen purkamiseen jotta lavalla esiintyjästä voisi virrata vapaa laulun virta.
Lisäksi valmennuksessa pyritään löytämään omat persoonalliset vahvuudet joita tukemalla ammatillinen itsevarmuus kasvaa. Tämä huokuu lavalla varmuutena.
(Kehon ilmaisua, laulun tulkintaa, artikuulatiota, mikrofonitekniikkaa ym unohtamatta).
Bonuksena laulukilpailuihin valmentautumista, mistä Mervillä itsellään on vankka kokemus. Käydään läpi pahimmat sudenkuopat ja lähdetään kasvattamaan omaa "tarinaa" ja vahvistetaan henkistä paineensietokykyä.
Mm tätä kaikkea esiintymisvalmennus voi parhaimmillaan tarjota. Mitä avoimemmalla mielellä osallistut, sen varmemman tuloksen saat!
Yksityiset valmennukset toimivat Akun Tehtaan tiloissa ja kestävät 45-60 min kerrallaan.
Ryhmävalmennukset pidetään yhdessä alan ammattilaisten kanssa, ryhmän tarpeista riippuen.
Kysy rohkeasti lisää!
Carpe Diem! (Tartu hetkeen!)