Biografia

Mervi Koponen on taidokas ja viihdyttävä laulajatar, jolla on keikkakokemusta jo monien vuosien ajalta.

Suuren kansan tietoisuuteen hän nousi kesällä 2011, kun hänet valittiin vuoden 2011 Tangokuninkaalliseksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla suorassa finaalilähetyksessä (TV2). Mervi lähti hakemaan Tangomarkkinoilta lisänostetta uralleen - toiveisiin vastattiin ja keikkakalenteri täyttyi! Mervi sai tuomaristolta upeat voittopisteet, yhteensä 48 pistettä viidestäkymmenestä, ja kolme täyttä kymppiä. Mervi oli ensimmäinen tangokuningatar kolmeen vuoteen, sillä vuodesta 2009 lähtien tangokuninkaallisia valittiin vain yksi kerrallaan, aina vuoteen 2013 asti.

Ammatiltaan ja koulutukseltaan Mervi on ollut automaatioasentaja, psykiatrian sairaanhoitaja sekä musiikkiterapeutti. Monipuoliset ja erilaiset työt ovat tehneet Mervistä varman ja sosiaalisen artistin, joka osaa viihdyttää tanssi- ja konserttiyleisöä lavoilla sekä juhlijoita erilaisissa tilaisuuksissa. Musiikillista koulutusta ovat klassisen musiikin perusteet, pop-/jazz-opinnot, Ikaalisten artistikurssi, musiikkiterapiakoulutus sekä yksityiset laulutunnit.

Ensimmäinen oma single nimeltään Huuda mua julkaistiin elokuun 2011 lopulla ja se on Edu Kettusen käsialaa. Pitkäsoitto Jotain suurempaa julkaistiin pian ensi singlen jälkeen. Debyyttialbumia juhlistettiin su 25.9. 2011Tähdet meren yllä -risteilyllä.

Tämän jälkeen Mervi on julkaissut singlejä muissakin tyylilajeissa ja tuonut sitä kautta esille monipuolista osaamistaan.

Sensuellilla Mervillä on kokemusta myös näyttelijäntyöstä. Mervi on ollut mukana mm. Diggari-kanavalla Citcom-sarjassa näyttelijänä ja Komediateatterin näytelmissä.

Mervi on määrätietoinen taistelija ja oman tiensä kulkija!

Julkaisut:

2004- Tähden Tähden- kokoelmalevy

2007- Tangomarkkinoiden kokoelmalevy

2009- Tangomarkkinoiden kokoelmalevy

2011- Tangomarkkinoiden kokoelmalevy

2011- Huuda mua - CDS

2011- Jotain Suurempaa -albumi 

2011- Sinulla on toinen- radioedit, radio CDS

2012- Luoja luotsaa langennutta kulkijaa, radio CDS

2013- Tähtisade, single

2017- Tuhkimotarina, single

2022- Voittaja, single

2022- Mä oon se nainen, single

2022- Sen teen, single

2022- Tuun sun luo, single

2023-  Oikeaan aikaan, single

2023- Sata lasissa, single

    

Saavutukset/ kilpailut:

2003- Saarenmaan Valssi laulukilpailun finaali (Viron TV:ssä)

2005-2007 Tampereen Diggari-kanavalla Citcom- sarjan näyttelijänä

2006- Tangomarkkinat- finaali

2007- Tangomarkkinat- finaali

2009- Tangomarkkinat- finaali

2011- Tangomarkkinat voitto, tangokuningatar 2011

2011- Sinitaivas- konserttikiertue

2011- Juhlakonsertti Raahessa 14.10

2012- Kokoperheen joulukonserttikiertue (Pekka Mikkola ja Hovinarrit orkesterin kanssa)

2018- Tulkoon Joulu- konsertti 

Kotipaikka: Hämeenkyrö

Syntymäpaikka: Raahe